Ah, taas kotona!

Mamma järjesti minulle kyllä todellisen turnausviikonlopun. Alkoi jo hermo palamaan jossain vaiheessa. Mutta reissu oli kuitenkin mainio juttu ylipäätään. Lähdimme jo perjantaina matkaan. Ensimmäisen järkytyksen toki koin jo alkumetreillä kun minun - siis MINUN -  matkustustilaan ängettiin myös Riia dobermanni. Ajattelinkin tehdä asiat selviksi jo heti alkumatkasta ja valtasin varmuuden vuoksi koko takakontin. Sellaiset tirpanat saavat luvan opetella istumaan nurkassa hiljaa. Emäntä ei kuitenkaan tuosta ilahtunut, vaan minä sain moitteet. Elämä on joskus niiiiin epäoikeudenmukaista.

Matkalla oli kaikenlaista mielenkiintoista ja jännittävintä oli lienee laivamatka. Sen toki vietimme autossa, mutta kyllä siinäkin oli tohinaa ja ihmisiä vilisi. Olimme kuulemma saapuneet kaupunkiin nimeltä Tallinna. Emäntä jatkoi tuota epäoikeudenmukaista käytöstään ja ruokki kaikki kaksijalkaiset ensin - vieläpä autossa! Jäin jo kielipitkällä odottamaan omaa sapuskaani, mutta ei. Sen sijaan ajelimme ees taas tuon Tallinnan katuja.

Kaksijalkaisissa herätti suunnatonta hilpeyttä sana U-käännös. Ilmeisesti harrastimme sitä varsin paljon ja mitä erilaisimmissa paikoissa, sillä minua ainakin alkoi jo huippaamaan. Kunpa taas olisivat kyselleet neuvoa, sillä emäntä etsi majapaikkaamme ilman karttaa ja vailla pienintäkään käsitystä siitä minne olimme menossa. Liekö hyvää tuuria, sillä 1,5 tunnin etsiskelyn jälkeen viimein löysimme tuon hostellin. Ajattelin, että viimeistään nyt saamme ruokaa.Mutta ei edelleenkään! Lähdimme pian ajelemaan - taas etsimään sopivaa reittiä lauantain päivän näyttelyyn.

Olin jo varsin suivaantunut mokomasta kohtelusta. Viimein pitkälti puolen yön jälkeen saimme ruokaa ja pääsimme nukkumaan. Olin siinämäärin kiukkuinen, että annoin huutia samassa huoneessa olleelle dobberille, mikäli yrittivät lähellekään emäntääni. Kaikella rajansa!

Lauantai päivä alkoi aikaisin. Tuskin olin ehtinyt silmiäni ummistamaan. Olimme näyttelypaikalla jo anivarhain ja sitten odottelimme, odottelimme, odotimme ja välillä venttasimme. Riia ja Lulu kävivät oman rotunsa kehässä hakemassa mukavat arvostelut. Oma H-hetkeni koitti vasta iltapäivällä. Olin jo vähän väsynyt, mutta kun viimein meillä alkoi tapahtumaan, niin innostuin kovasti. Olin päättänyt hurmata koko joukon! Ja onnistuinkin siinä - tuloksena PN1 ja VSP. Koskapa kilpailin vielä junioriluokassa voitin senkin ja sain ensinnäkin Eestin juniorivoittaja tittelin sekä Eestin voittaja tittelin. Oli hyvä mieli! Mutta jos olisin tiennyt, että noiden asioiden vuoksi homma jatkuu edelleen, niin olisikohan pitänyt hieman jarrutella. Taas odotimme ja odotimme. Ja pian meidät ängettiin odottamaan BIS juniori kehän alkua. Ei huvittanut enää yhtään. Plääh!

Illalla taas ajelimme katselemassa maisemia. Tai minä kyllä vedin sikeitä takakontissa.

Sunnuntaipäivä oli minulle ja emännälle lepopäivä. Nukuimme yhdessätuumin volvon takakontissa, kävimme kannustamassa Riia ja Lulua dobermannien erikoisnäyttelyssä (tai emäntä kannusti, minä tyydyin komentelemaan) ja kävimme hengailemassa koirapuistossa. Illalla taas matkustimme laivalla. Reissu päättyi vihdoin ja viimein aamuyöstä. Oli ihanaa käydä maata omalle pedille omaan nukkumapaikkaan. Emäntä lähtikin jo parin tunnin päästä töihin ja katseli haikeasti, kun venyttelin autuudella ja jatkoin uniani.

Mutta eilen nämä brutaalit barbaarit keksivät jotain käsittämättömän iljettävää ja pelottavaa. He veivät minut uimaan. Luonnollisesti pidän kahlailusta ja vesikuplien puhaltelusta, mutta että uimaan! Yritin kovasti tavoitella emäntää ja isäntää, mutta kun jalkojen alta katosi pitävä maa olin pulassa. Koitin kovasti kauhoa etujaloillani. Mutta mitä kovemmin kauhoin, sitä enemmän tuli roiskeita ja mitä enemmän tuli roiskeita, sitä kovemmin kauhoin. Olin todella kauhistunut tilanteesta ja päätin jäädä seuraamaan tilannetta rannalle. Viimein tuo lähinnä inkvisaattoria muistuttava emäntäni tuli ja kantoi minut syvälle veteen. IIIIIK! He kannattelivat minua, kun harjoittelin uimaliikkeitä paikallani ja kun touhu lähti toimimaan sain viimein uida rantaan.Loin todella murhaavan katseen kumpaankin. Tuosta katseesta huolimatta he uhkasivat viedä minut uimaan pian uudelleen... Katsotaan vaan, kuka vie ja kenet!